Tulonjaon remontti pelastaisi länsimaat

Entiseen tapaan ahkeroiva työväki on yritysten menestymisen este ja sitä kautta talouskasvun jarru. Karmea tosiasia eikä ilkeämielinen herja!

Tätä on vaikea ymmärtää ja vaikka ymmärtäisi, siitä ei voi julkisesti kertoa. Sellainen veisi poliitikoilta äänestäjät, virkamiehiltä virat ja medialta käyttäjät ja mainostulot. Siksi pitää vain yrittää jatkaa niin kuin ennenkin ja riemuita merkeistä, jotka voisivat ennakoida laman taittumista.

                                                                

Vaikka työttömyys ei helpota, se ei tarkoita, että työnantajilla menisi huonosti. Työn tuottavuus paranee, kun työntekijöitä vähennetään korvaamalla heitä innovaatioilla, kuten uudenaikaisilla koneilla, automaatiolla ja muilla uusilla järjestelyillä. Vain näillä keinoilla yritysten kilpailukyky voi parantua ja voitot kasvaa. Se toisi kaivattua kasvua myös maamme talouteen.

Tietysti työnantajien kannattaa aloittaa irtisanomiset laiskimmista ja sairaimmista työntekijöistä, mikäli sellaisia löytyy, mutta jollei heitä ole, saman verran pois potkitaan hyviä työntekijöitä. Se on pakko, jos yritys aikoo menestyä, sillä muuten se menettää kilpailukykyään omassa maassa ja vientimaissa niille innovatiivisille yrityksille, jotka parantavat työn tuottavuutta väkeä vähentämällä.

                                                              

Ainakaan kaikki yritykset eivät ole kriisissä. Siitä kertoo sekin, että monet firmat ovat myös laman aikana maksaneet omistajilleen muhkeita osinkoja. Tämä on valitettavaa, koska enemmän olisi kaivattu voittojen käyttämistä tuotannollisiin investointeihin. Toisaalta kuten jo totesin, se olisi johtanut vielä rajumpiin työvoiman vähennyksiin, mutta se olisi joka tapauksessa tärkein - jollei peräti ainoa toimiva - talouden elpymisen edellytys.

Palkkaneuvottelut ja niiden tuloksena kiky-päätös ovat vain hienosäätöä. Niiden kaltaisilla toimilla ei hillitä eriarvoisuuden kasvua ja sen seurauksena laajenevaa tyytymättömyyttä länsimaisten yhteiskuntien sisällä. Meidän on keskityttävä siihen, miten työntekijöiden kustannuksella – ei siis heidän työntekonsa, vaan heidän irtisanomistensa kustannuksella – syntyneitä voittoja verotetaan ja rahat käytetään sekä menetyksiä kärsineiden hyväksi että myös muualle yhteiskuntamme tarpeisiin. Sen jälkeen yrityksille on vielä jäätävä riittävästi varoja tuotannollisiin investointeihin. Toimiva tasapaino on pakko löytää tai muuten länsimaat ajautuvat tuhoon!

Maa- metsätalouden työpaikat ovat enää vain muutama prosentti kaikista työpaikoistamme, koska työn tuottavuus näillä aloilla on kasvanut valtavasti. Teollisuudenkin työpaikat ovat vähenemässä, vaikka toistaiseksi hitaammin. Se saisi kuitenkin meillä tapahtuma nopeammin, jotta teollisuudessa tuottavuuden kasvu pysyisi kilpailijamaiden tasolla. Palveluelinkeinot työllistävät kohta 80 prosenttia Suomen työvoimasta eikä palvelutarpeiden kasvulle näy loppua. Palvelualoilla siis olisi tarpeellisia työpaikkoja.

Pääosin vientiteollisuutemme on tähän asti tuonut Suomelle sen varallisuuden, millä maksetaan valtaosa palvelualojenkin palkoista. Myös palveluita myydään ulkomaille enenevässä määrin, joten Suomen viennin ei tarvitse olla ainoastaan teollisuussektorin varassa.

                                                            
Ihmisluonto lyö aika-ajoin jarrut päälle. Uudistusten hidasteena ovat perinnehakuisuus, vanhoillisuus ja muutosvastarinta. Me elämme - ja jatkossakin meidän on elettävä - enemmän tai vähemmän tämän luonteenpiirteemme ehdoilla. Jotka uskovat olevansa uudistushakuisia, eivät ole sitä ratkaisevissa kohdin.

Me toimimme länsimaisten - siis suurelta osin varsin vanhojen - normien, arvojen ja asenteiden mukaisesti. Ne rajoittavat, millaiset uudistukset ovat sallittuja ja sen takia mahdollisia toteuttaa. Esteenä ei siis useinkaan ole varojen puute eikä osaamattomuus, vaan perinteisiimme pitäytyvä ajattelu, mikä torjuu uutta ja saa kapinoimaan uudistuksia vastaan.

Monesti perinteiset arvomme suvaitsevat vain niin tiukat ehdot, että niiden puitteissa uudistus muodostuu ylivoimaisen vaikeaksi tai kalliiksi. Mikäli tehtäisiin toisin halvemmalla tavalla, se olisi väärin tai moraalitonta. Tällaisesta jo esimerkkien kertominen on vaarallista, koska silloinkin loukataan perinteisiä arvoja.

Perinteiset arvot, jotka syntyivät ohjaamaan ihmisiä menneinä aikoina, muuttuvat kovin hitaasti vastaamaan nykyajan tarpeita. Jälkikäteen on sentään lupa muistuttaa tapahtuneista muutoksista. Syntyvyyden säätely on meillä nykyään yleisesti hyväksyttyä, mutta oli aikoinaan syvästi paheksuttua. Sen takia se oli vaikeaa, vaikka suuri lapsilauma ruokki kurjuutta ja esti työssäkäyntiä kodin ulkopuolella silloin, kun työntekijöitä olisi tarvittu. Kantasolujen käyttöä edelleen rajoittavat monet eettiset kysymykset sekä lainsäädännölliset ongelmat useissa maissa. Terveyden edistäminen hyväksytään, mutta juuri kantasolujen käyttö on ollut puuttumista Jumalalle kuuluviin ratkaisuihin.

                                                                      

Vasta nyt on monelta taholta myönnetty, että demokratiamme vanhat ihanteet estävät liiaksi päätöksentekoa. Kun ei päästä eteenpäin eikä ole mahdollista jäädä paikalleen, haetaan apua vanhasta, vaikka pitäisi etsiä ja ottaa käyttöön uutta.

Ihmismieliin kuuluu myös tarve yhdessä uskoa jumaliin, taruolentoihin, päämiehiin, johtajiin, auktoriteetteihin, esikuviin ja idoleihin. Populismiksi nimetylle ilmiölle luonteenomaista on uskoa keulakuvan epärealistisiinkin väitteisiin. Populismissa on mukana samaa kuin idolien fanittamisessa; matkitaan kavereita. Karisma on eduksi, mutta tuskin populistijohtajaksi kelpaava tarvitsee edes karismaa, kun joukkona koettu ahdingon tunne kasvaa tarpeeksi.

Populistijohtajan sanomaan sisältyy jonkinlainen lupaus perinteisemmästä elämästä. Hän saa kuulijan uskomaan, että muistojen kultaama oma elämä oli ennen vakaata ja turvallista, vaikka myönnetäänkin, että se oli usein aineellisesti niukempaa. Silloin vanhojen ammattien taitajia arvostettiin ja kovaa työmiestä ihailtiin.

Nyt kunnon kansalaisten kustannuksella nousukkaat ajavat ohi. Heillä on uudet rahakkaat ammatit, näyttävät autot ja asunnot sekä paljon muuta arvostettua. Populistijohtaja lietsoo mielikuvaa, että tämä yhteiskuntaluokka menestyy toisten kustannuksellani. Väite on myös ilmeisen totta. Se on huomattu, kun Soinin Ison Jytkyn, brexitin ja Trumpin vaalivoiton jälkeen äänestäjien perimmäisiä motiiveja on ollut pakko analysoida.

Innovaation peitenimiä ovat rakennemuutos, rakenneuudistus, nykyaikaistaminen, päivittäminen, modernisaatio jne. Tällaisiin kiertoilmaisuihin turvaudutaan innovaatioita markkinoitaessa, jotta ei tajuttaisi, mistä oikeastaan on kysymys. Siitähän on kysymys, että ihmistyötä korvataan. Jäljelle jää entistä rahakkaampia tehtäviä, mutta näitä tehtäviä on aina vain vähemmän. Siksi pienipalkkaiset köyhtyvät tai jäävät työttöminä tukien varaan. Seuraavaksi on alkanut tippua alempi keskiluokka ja sitten kelkasta putoavien vuoroon tulee ylempi keskiluokka.

Nykyajan vähäosaisen elintaso on korkeampi kuin entisajan vähäosaisen; hän ei kuole nälkään, on katto pään päällä ja sairastuessa saa hoitoa. Hänen kuitenkin annetaan ymmärtää olevan jotenkin huono. Pian hän uskoo siihen itsekin. Siksi hän muita useammin elää ja käyttäytyy sen mukaisesti. Sen sijaan hyväosainen toisten arvostamana kunnioittaa itseään ja pyrkii säilyttämään asemansa elämällä kurinalaisesti. Se on tietysti helpompaakin, kun on riittävästi rahaa.


Ihmisen menestyminen ei ole vain itsestä kiinni vaan on pitkälti suotuisten olosuhteiden avittamaa. Tämä myös selittää, miksi vähäosaiset sortuvat helpommin saamattomuuteen, päihteisiin ja rikoksiin. Tosiasiat pitää voida tunnistaa ilman, että syytetään yhteiskuntarasismista. Eiväthän muutoin hyväosaiset tingi eduistaan, jollei saa osoittaa, että heitäkin uhkaavat tulonjaon vääryyksistä johtuvan länsimaiden rappion seuraukset. 


Julkaistu 23.11.2016