Kolopesijöiden pelastus

 

Käpytikka kurkotteli keskeneräisen kolonsa pohjalle, koputteli, otti nokan täyteen purua, sitten pakitti ulos, avasi nokan ja puisteli päätään, jolloin pöllähti ilmoille purupilvi. Sama toistui yhä uudelleen. 

Kun pakkanen hellitti, riitti käpytikalla aikaa ja energiaa tehdä itselleen uusi yöpymiskolo, ainakin jo toinen samana syksynä. 

Kolohuolto pelaa, mikäli metsiin säästetään lahovikaisia puita, joihin tikat pystyvät kovertamaan pesä- ja yöpymiskolojaan. Ne ovat muiden kolopesijöiden elinehto, sillä niille syntyy perin vähän muulla tavoin pesäpaikoiksi sopivia koloja. Täysin terveisiin puihin mikään tikka ei kykene koloaan nakuttelemaan. Säästöpuiden joukosta tikat löytävät joka vuosi sopivan pehmeiksi ehtineitä puuyksilöitä pesä- ja yöpymiskolojensa rakentamista varten.

 

Tikat ovat metsäluonnon avainlajeja, millä tarkoitetaan sitä, että moni muu metsän eläin on niistä riippuvainen. Useimmille kolopesijöille ratkaisevan tärkeitä pesäkolon rakentajia ovat käpytikat, koska käpytikka on tikoistame selvästi runsaslukuisin. Palokärki on elinehto isommille kolopesijöille, sillä tämä tikkalaji kovertaa suuret kolot. Kaikkein pienimpien kololintujen kolohuolto on hömö- ja töyhtötiaisen sekä aivan pohjoisessa lapintiaisen varassa, koska vain nämä tiaislajit osaavat itse kaivaa lahopuuhun pesäkolon, jota myöhemmin usein käyttävät pesäpaikkanaan kirjosieppo ja sinitiainen.