Säästöpuut - luonnonsuojelua parhaimmillaan



Miksi 15 teertä samassa koivussa
Hakkuualalle säästetty kolohaapa   
Hiiripöllön ympäristö
Elämää säästöpuiden varassa
Mitä ovat säästöpuut  


Elämää säästöpuiden varassa


Hömötiainen on viime vuosikymmeninä metsänhoidon takia voimakkaasti taantunut. Laji pesisi mielellään myös nuorissa metsissä, mutta pesinnälle tavallinen este on, ettei löydy sopivaa lahopuuta. Vaikka jo alle kaksikymmenvuotias metsä olisi kelvollinen pesimäreviiri, siellä ei vielä voi olla kyllin paksuja lahopökkelöitä, joihin hömötiaisen nokka pystyy. Siksi nuori metsä kelpaa yleensä vain, jos metsää uudistettaessa ole jätetty kuolevia säästöpuita. Myös jokainen harvennus, kun poistetaan viallisia puuyksilöitä, estää lahopökkelöitä syntymästä. Vaikka vioittuneet, mutta vielä elossa olevat koivut korjattaisiin paperipuuksi, riittäisi monesti, jos maltettaisiin vanhan metsän alle säästää kasvamaan edes leppiä. Tällaisessa metsässä viihtyy myös muita pieniä kolopesijöitä. Varsinkin kirjosieppo ja sinitiainen tarvitsevat alkuaan hömö- ja töyhtötiaisten kaivertamia koloja omaksi pesäkolokseen. Linnunpöntöt auttaisivat, mutta harvoin niitä riittää metsiin asti.
 Sairaat lehtipuut ryhminäkään, päinvastoin kuin sairaiden havupuiden ryhmät, eivät levitä metsätuholaisia. Nämä puut ovat kuitenkin monen metsälajin pelastus, kun niistä löytyy pesäpaikoiksi tikankoloja. Lahovikaisia puita tulisi aina pyrkiä säästämään niin hakkuuaukeille kuin harvennushakkuissa.
Käpytikalla vain pesänsä jättävillä koiraspoikasilla on kokonaan punainen päälaki, naaraspoikasilla punaista on vähemmän.



Hakkuuaukean keskellä lahojen säästöhaapojen ryhmästä tuli suosittu. Monta vuotta peräkkäin tikat hakkasivat haapoihin pesä- ja yöpymiskoloja. Koloihin asettui pesimään tervapääsky-yhdyskunta. Myrsky kuitenkin katkoi haavat pesäkolojen kohdalta. Eivät pökkelöt hukkaan menneet. Edelleen niihin tikat ja myös tiaiset tekevät uusia koloja, joissa on pesinyt ainakin käenpiika, tali- ja sinitiaisia sekä sieppoja.


On tavallista, että säästöpuut houkuttelevat metsälajeja pesimään aukeilla paikoilla. Pikkutikan pesä on varmimmin rantalehdossa. Hakkuuaukean katkenneet säästöhaavat olivat tällä kertaa houkuttelevampia. Monen tunnin uurastus meni kuitenkin hukkaan, kun valmis kolo ei kelvannut. Liekö syynä turvaton ympäristö, koska lopullinen pesä löytyi parinsadan metrin päästä tiheästä rantalepikosta?


Tikat ovat metsän avainlajeja. Nimitys johtuu siitä, että niiden varassa on monen lintu- ja nisäkäslajin pesäkolot. Erityisen tärkeä rooli on palokärjellä, suurimmalla tikallamme. Telkän, uivelon, helmipöllön, hiiripöllön ja uuttukyyhkyn alkuperäiset luontaiset pesäpaikat ovat olleet vanhoja palokärjen pesä- ja yöpymiskoloja. Myös hyvin moni liito-orava, orava ja näätä  käyttävät palokärjen nakuttelemia koloja. Linnunpöntöt jäävät usein puhdistamatta, mutta tikat jatkuvasti  huoltavat kolojaan: ne heittävät ulos muiden tuomia pesäaineksia, ja jos kolo on kasvamassa umpeen, kuten kasvavissa haavoissa tapahtuu, tikat avaavat lentoaukkoja ja väljentävät koloja myös sisältä.
Säästöhaapa, oli se iso tai pieni, on luonnon monimuotoisuuden kannalta erittäin arvokas. Sen kolot ovat käytössä vuosikymmeniä, paljon pitempään kuin parhaatkaan pöntöt. Kun suuri haapa joskus katkeaa palokärjen kolon kohdalta, kolosyvennys tarjoaa pesäpaikan viiru- ja lapinpöllölle. Jos haapa on tapettu kaulaamalla pystyyn, jotta vesojen  kasvu hidastuisi, kuten kuvan haapakelo, se houkuttelee heti tikkoja pesäntekoon, mutta valitettavasti kaatuu jo alle kymmenessä vuodessa. Pitää kuitenkin muistaa, että kaatunuttakaan säästöpuuta ei ole lupa viedä pois, vaan maatuvanakin se voi olla uhanalaisten ötoköiden ravintoa ja kääpien, jäkälien sekä sammalten kasvualusta.

Eivät säästöpuut sentään kaikkia kolopesijöitä pelasta. Aniharvoin valkoselkätikka pesii muualla kuin luonnonsuojelualueella. Sopivan laho järeä lehtipuuu tosin joskus houkuutelee valkoselän rakentamaan pesäkolonsa suojelualueen viereen, mutta ilman riittävän suurta suojelualuetta tai pienempien suojelualueiden  muodostamaa verkostoa valkoselkä ei hyväksy aluetta pesimäreviirikseen. Harvoin se edes talvehtii muuten kuin tukeutuen suojelualueen lahopuiden toukkiin, yksittäiset säästö- tai lahopuut eivät sille riitä.
Liito-orava ei vapaaehtoisesti poistu metsän suojasta. Siksi liito-oravan oleskelupuiden, papanapuiden, ympärille on vaadittu jätettäväksi muutakin puustoa sellaisina kaistaleina, että nämä puut tarjoavat suojaa, kun liito-orava  vierailee lähimetsissä. Siitä huolimatta liito-orava hakkuun jälkeen helposti hylkää oleskelupuunsa. Luonnonsuojelu on kuitenkin pitkäjännitteistä työtä ja liito-oravan takia säästetyt puut ovat odottamassa sitä aikaa, kun ympärillä on uusi metsä ja se on liito-oravalle jälleen elinkelpoinen, koska siellä on suuria säästöhaapoja ja säästökuusia. Tällä välin haapojen koloista on pesäpaikan löytänyt moni kolopesijä, joka ei kavahda aukeatakaan ympäristöä. Hyvän metsänhoidon sertifikaatti määrää, että  kerran  säästöpuiksi valittuja puita ei saa kaataa myöhemmissäkään hakkuissa. 
Hiiripöllö tarvitsee reviirillään palokärjenkolon pesäpaikaksi  ja lisäksi paljon hyviä tähystyspaikkoja. Mieluisimpia ovat kuivasten latvanipukat hakkuuaukeilla. Niissä on hyvä pyörähtää äkkiä ympäri ja syöksyä myyrän kimppuun. Yleensä hiiripöllö pesii Lapissa, mutta monena talvena hiiripöllöjä vaeltaa eteläisen Suomen pelloille ja hakkuualoille asti, jos myyriä on runsaasti.

Karja ei enää pihapiireissä ja laitumilla pidä maisemia puoliavoimina. Siksi ehdittiin jo luulla, että pikkilepinkäinen on taantunut voimakkaasti, koska elinympäristöt vähentyvät. Lepinkäisiä tosiaankin aikaisempaa harvemmin tapaa peltojen pientareilla langoilla istuskelemassa. Laji on kuitenkin löytänyt aikaisempaa ehomman elinpiirin tuoreilta hakkuuaukeilta ja nuorista vielä heinikkoisista taimikoista. Näyttäisi siltä, että pikkulepinkäinen ainakin Etelä-Suomessa pesii jokaisella yli viiden hehtaarin metsäaukiolla varsinkin, jos siellä on säästöpuita, joista lepinkäisen on hyvä tähyillä suuria hyönteisiä.


1 kommentti:

  1. Hyvä Jyrki! Hyviä juttuja ja hyviä kuvia. Olet tainnut hankkia hyvän kameran. Minä joka en linnuista paljoa ymmärrä, olen ihmetellyt, että täältä Savosta ovat töyhtötiaiset hävinneet, mutta ilokseni näin ensimmäisen savolaisen pyrstötiaisen, joita heinolassa näki paljonkin - ovat näköjään uskaltaneet lentää Kymenvirran yli, pikkuisen huonosiipisen näköinen lintu.....

    terviisein Aulis Koivistoinen

    VastaaPoista