Tuulimyllyjen ja aurinkokennojen läpimurto - ongelma Hesarille

On saavutettu merkittävä käännekohta. Uusiutuvan energian leviämistä edistävän hallitusten välisen järjestön Irenan laskelmat osoittavat aurinko- ja tuulienergian kustannusten alentuneen niin paljon, että ne alkavat olla kilpailukykyisiä kivihiilen kanssa. Helsingin Sanomain pääkirjoitus (HS 17.01.2018) kertoo, että ”Irenan laskelmat ovat erinomaisia uutisia, mutta yksityiskohdissa piilee piruja”.
   
Jos Irenan raportti olisi lehdelle aito ilonaihe, siitä olisi myös sisäsivuilla tai seuraavissa lehdissä juttu, joka valottaisi, mitä merkitsee, että uusiutuvan energian kilpailukyky on määritelty markkinaehtoiseksi eikä siis tukien ja alemman verotuksen seuraukseksi. Sitäkin tulisi käsitellä uutissivuilla, ovatko myös ne laskelmat uskottavia, joiden mukaan aurinko ja tuuli ovat kilpailukykyisiä jo ydinvoiman kanssa. Sen sijaan pääkirjoitus, lehden tärkein puheenvuoro, keskittyy maalaamaan piruja seinälle?


Hesarin esille nostamat pirut:

- Kiinalaisia aurinkokennoja dumpataan polkuhintaan länteen.
- Suomen energiantuotannossa tuulivoiman osuus tuesta huolimatta on vähäinen.
- Tuulisina ja aurinkoisina päivinä sähkön markkinahinta romahtaa, huonompina tuotantopäivinä se pomppaa.
- Tuuli- ja aurinkoenergian tuotantopiikin hinnoittelu on ongelmallista.
- Uusiutuva energia ei vielä pärjää yksin (pääkirjoituksen otsikko)
- Vanhaa perusvoimaa tarvitaan edelleen ja säätökapasiteettia pilvisinä ja tyyninä päivinä.
- Aurinko- ja tuulivoiman varastoiminen on hankalaa ja kallista.
- Saksan kohtalo: hiilellä on korvattu ydinvoiman alasajoa 
- On vaara, että markkinavetoinen uusiutuva energia valtaa liian nopeasti markkinoita vanhanaikaiselta energialta.


Erityisesti piruluettelon viimeinen kohta kertoo, että vanhanaikaisen energian tuottajat ovat huolissaan. Huoli on aiheellinen, koska monella alalla, vaikka tähän asti enemmän muualla kuin energiantuotannossa, uudet innovaatiot ovat levinneet nopeasti ja ottaneet markkinaehtoisesti kasvavan aseman.
  
Hesarin mukaan ”esimerkiksi maatuulivoimalassa tuotettu sähkö on halpaa, mutta tuotanto ja samalla hinta seisoo säätövoiman – esimerkiksi kaasu- ja vesivoiman – ja ydinvoiman perustalla.” Hesari näyttää vaativan, että vesivoimaa ja kaasua saa käyttää tulevaisuudessakin pääasiassa vain ydinvoiman säätövoimana. Tuuli- tai aurinkoenergian tuotantopiikin aikana vesivoimaloiden tehoa voitaisiin nopeasti alentaa. (En tiedä, tapahtuuko tällä hetkellä näin.) Samalla säästyy vettä vesivoimaloiden yläpuoliseen vesistöön vaikkapa pakkasjaksojen vesivoimatuotantoon tai seuraavien pilvisten ja tyynien päivien varalle. Sen sijaan ydinvoimalan tehoa ei juurikaan voida säädellä.

Miksi pitäisi varata vesivoiman säätökyky vain ydinvoimaloita varten, miksei yhtä hyvin uusiutuvan energian tarpeisiin? Vastaukseksi ei riitä, että niin on ennenkin tehty. Olkiluodon valmistuva kolmas reaktori yhtä hyvin kuin lisääntyvä tuuli- sekä aurinkovoima tarvitsevat avukseen entistä suuremman osan vesivoiman säätökapasiteetista. Pitäisi olla selvää, että sitä mukaa kun nämä uudet voimanlähteet alkavat tuottaa sähköä, tämä johtaa maamme (ja kenties laajemmankin alueen) säätövoiman kapasiteetin uusjakoon. Tavoite on oltava markkinaehtoinen, siis kokonaistalouden kannalta paras mahdollinen energiahuolto - ei ideologisesti perusteltu eikä suurten tuottajien edun turvaamista muiden kustannuksella. Älykkäiden verkkojen kehittelyn avulla optimaalinen säätely kyllä onnistuu piikkituotannonkin osalta.

On ymmärrettävää muttei hyväksyttävää, että vesivoiman omistajat - onhan vesivoima käyttökelpoisin säätövoima - pyrkivät säilyttämään vesivoiman tehot jatkuvasti sille itselleen parhaiten tuottavina. Se tarkoittaa, ettei haluta huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla ydinvoiman eikä varsinkaan tuuli- ja aurinkovoiman säätötarpeista.

Kun uusiutuvan energian tuottajat parantavat kilpailuasemiaan, vanhan vesivoiman ja fossiilisen energian markkinaosuus väkisin kaventuu. Olisi outoa, jollei häviävä puoli yritä puolustautua. Siksi pidän varmana, että hiilen, turpeen ja ydinvoiman lobbarit työllistetään entistäkin sankemmin joukoin. Hyvin suuri merkitys on sillä, kummalle puolelle asettuu se osa mediaa, jolla on edellytykset tutkivaan journalismiin. Helsingin Sanomat luen viimemainittuun ryhmään. Pystyykö media tällä kertaa uutisoimaan energia-asioista tasapuolisesti? Kymmenisen vuotta sitten se ei onnistunut.


Mitä lobbarit saivat aikaan kymmenen vuotta sitten

Toivottavasti mahdollisimman moni muistaa jotain siitä, kun luotiin EU:n päästökauppaa. Silloin teollisuuspiirien lähettämät lobbarit harhauttivat myös arvostusta nauttivia tiedotusvälineitä. Media yhtyi julistukseen, että maamme talous ei tule kestämään päästökaupan tuomia lisäkuluja. Siitä seurasi, että teollisuuspiirit saivat päästökaupalle ehdot, jotka tekivät hiilenkäytöstä aikaisempaakin kannattavampaa, suorastaan rahantekokoneen. Päästökaupan alkuperäinen idea oli edistää uusiutuvaa energiaa ja vähentää hiilen polttoa. Se tavoite ei pelkästään vesittynyt, vaan päätösten ja median siunauksella alettiin suorastaan suosia hiilen käyttöä. Toki sen jälkeen järjestelmää on paikkailtu, mutta huonoin tuloksin.
Päästökauppaan siirryttäessä EU:ssa sovittiin myös, että kansallisesti säädetyllä windfall-verolla leikataan vanhan ydin- ja vesivoiman ansiottomia miljardiluokan voittoja. Koska kyse oli suurista summista, windfall-veroa ei Suomessa koskaan saatu voimaan, vaikka sellainen vero on ollut kaikissa hallitusohjelmissa kahta viimeistä lukuun ottamatta. Ei auttanut, vaikka veron nimikin vaihdettiin voimalaveroksi.


Haaskattiinko liian suuri osa ihmiskunnan armonajasta?

Uusiutuvan energian parantelussa menetettiin vuosikymmen. Syytän, että se on suuressa määrin maailmanlaajuisen uutisoinnin aikaansaannos. Ajanhukka tuntuu ainakin vielä varsin vähän ihmiskunnan arjessa, mutta tulevaisuudellemme siitä on voinut koitua suuri vahinko: ilmakehän hiilimäärä on viivyttelyn aikana kasvanut katastrofitasolle.


Tuulimyllyjen tuet auttoivat paljon

Media ei ole vieläkään suostunut oikomaan vääriä tietoja, joita jatkuvasti levitetään tuulivoiman tukien määristä suhteessa ydinvoiman saamiin tukiin. Vaikka valtio on maksanut syöttötariffien ja investointitukien muodossa huomattavia summia uusiutuvalle energialle, kuten tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja biopolttoainehankkeille, se on kuitenkin kovin pientä verrattuna miljardiluokan summiin, millä valtiovalta tukee ydinvoimaa. Media ei kerro, että vanha ydinvoima saa valtiolta vuosittain miljardituet. Tukeahan se on, kun päästökaupan pakettiin kuulunut windfall-vero on jätetty perimättä. Sen sijaan tuulimyllyjen saamat satojen miljoonien tuet on näkyvästi uutisoitu.

Tukipolitiikan tuloksena tuulivoimasta on tullut kilpailukykyistä. Siihen nähden on epäoleellista, että tuulivoiman osuus meillä on jäänyt hyvin pieneksi (toistaiseksi?). On hienoa, että Suomenkin tukipolitiikka, muiden maiden ja järjestöjen tukien lisänä, on tehostanut tuulivoiman kehittäjien välistä kilpailua maailmanlaajuisesti. Se on innostanut keksimään uusia innovaatioita, joita voidaan edelleen kilpailuttamalla parantaa ja tehdä tuulimyllyistä vieläkin parempia. Ilman kilpailuahan juuri mikään ala ei kehity.

Ehkä on hyvä, ettei media ole kiinnittänyt huomiota siihen, miten tuulimyllyjen kilpailukykyä on parannettu. On nimittäin riskialtista kehua sellaista, mitä on totuttu ilkkumaan. Sellainen aiheuttaa vastareaktioita, jotka hidastavat suotuisaa kehitystä. Suurelle osalle Suomen kansaa tuulimyllyt ja aurinkopaneelit ovat yhä viherpiipertämistä. Hesarinkin on toimittava markkinoiden ehdoilla ja siksi sen on valittava juttuihinsa aiheita, joista mahdollisimman moni lukija tykkää. Jos media sen takia on puolueellinen, se on oman bisneksen sanelemaa.

Ledlamput valaisevat paljon vähemmällä sähkönkulutuksella kuin hehkulamput. On kuitenkin tehty havaintoja, että energiapiheistä ledlampuista johtuen valaistukseen käytetyn sähkön kulutus onkin kasvanut, koska helposti syntyy tunne, että nyt runsaisiin valoihin on varaa. Eivät meitä pelasta valistus, säästämisyritykset eivätkä kansainväliset sopimukset, jollei niitä saada markkinaehtoisiksi. Siksi realistinen tie pelastukseen ihmisten maailmassa voi kulkea vain saasteettoman energian kautta. Jos energianlähteet ovat saasteettomia, ei haittaa vaikka energiankulutus kasvaa. Mutta edes sekään ei riitä, koska on poistettava monia muitakin kasvihuonepäästöjä kuin mitä on energiantuotannossa.




Julkaistu 27.01.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti