Mitä ovat säästöpuut





Hiiripöllön ympäristö
Miksi 15 teertä samassa koivussa
Hakkkuualalle säästetty kolohaapa  
Elämää säästöpuiden varassa




Aika moni on ihmetellyt, miksi huonoja ja rumia puita on jätetty hakkuualoille. Lähes kolmasosa metsänomistajistakaan ei tiedä säästettyjen puiden oikeaa tarkoitusta. Moni heistä pitää säästöpuita siemenpuina. Siemenpuut valitaan kuitenkin eri perustein: ne ovat aina hyviä puita, koska se on tae, että niiden siemenistä voisi myös kasvaa hyviä puita edellyttäen tietysti, että olosuhteet tehdään suotuisiksi. Joku sentään muistaa, että säästöpuut on tarkoitettu toukan ruuaksi. Säästöhaavat ovatkin jo parantaneet eräiden uhanalaisten hyönteis- ja kääpälajien säilymistä. Säästöpuiden merkitys on kuitenkin paljon laajempi.  Itse pidän säästöpuiden jättämistä metsätaloutemme yhtenä tärkeimmistä ympäristöteoista.

Säästöpuista ei ole mainintoja metsälaissa. Niistä annetaan ohjeet hyvän metsänhoidon sertifiointimääräyksillä ja myös Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänhoitosuosituksilla. 

Kun säästöpuita alettiin jättää, aluksi arvosteltiin sitä, että metsänomistajat ja teollisuus menettävät arvokasta puuraaka-ainetta. Nyt tällainen kritiikki on laantunut, kun on käynyt selväksi, että säästöpuiksi parhaimpia ovat arvottomimmat puut, ne jotka eivät edes kelpaa metsäteollisuuden tarpeisiin (lahovikaiset, koron vioittamat, suurioksaiset ja käyrärunkoiset männyt, kuuset ja koivut sekä jalot lehtipuut, kuten metsälehmukset ja vaahterat, ja myös puumaiset katajat, raidat, lepät, tuomet ja pihlajat, mutta ennen kaikkea järeät haavat). Sellaisia aiemmin usein kaadettiin maahan  häiritsemästä näkymiä. Mikään ei tietysti estä säästämästä  silmän iloksi myös muutamia kaikkein komeimmista ja parhaista puista.

Uudistusalueen takareunaan kasvatusmetsän antamaan tuulensuojaan säästöpuiksi on valittu lenko mänty, iso-oksainen mänty ja runkovaurioinen kuusi sekä haaparyhmä. Luonnollisesti hakkuissa säästyneet lahopökkelöt ja kuivaset jätetään paikalleen, mutta niitä ei lueta varsinaisiksi säästöpuiksi.

Harvemmin on ollut esillä, että paitsi uudishakkuissa myös harvennushakkuissa tulee jättää säästöpuita metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Toki niitä on ennenkin säästetty, vaikka silloin ei ole puhuttu säästöpuista.  

Jokaisella metsähehtaarilla ei hakkuun jälkeen tarvitse olla ohjeiden mukaista vähintään 10 kpl rinnankorkeudelta yli 10 cm läpimittaista kasvavaa säästöpuuta. Säästöpuiden keskittäminen puuryhmäksi jopa usealta metsähehtaarilta on usein parempi ratkaisu kuin niiden ripottelu hajalleen. Ryhmänä ne kestävät paremmin tuulta ja luontokin hyötyy enemmän. 
Suojelumielessä arvokkaita metsäalueita ovat luonnostaan vähäpuustoiset kalliot ja soistuneet painanteet. Niiden yleensä huonolaatuisen puuston säilyttäminen on suorastaan edullista metsänomistajan kannalta, koska sellaisten paikkojen uudistaminen metsänkasvulle on kallista ja monissa tapauksissa liki mahdotonta. Metsälaki kuitenkin velvoittaa uudistamaan hakatut alueet. 

Kallioille, louhikkoihin ja veden vaivaamiin kohtiin kannattaakin keskittää säästöpuut. Silloin niiden takia ei mene hukkaan hyvää kasvullista metsämaata. Kun tällaiset kohdat jätetään myös raivaamatta - eihän raivauksesta olisi silloin edes hyötyä -, se parantaa riistan elinmahdollisuuksia. Riistanhoidon uusi ohje onkin "hallittu hoitamattomuus”, jolla tarkoitetaan tiheikköjen jättämistä sopiviin paikkoihin riistan suojaksi ja turhien raivausten välttämistä.

Vesistöjen rantavyöhykkeet tulee jättää hakkaamatta sekä maisemasyistä että pidättämään ravinteita, jotka voimallisesti lähtevät liikkeelle hakkuualoilta, kun kannot, puiden juuret ja hakkuutähteet alkavat lahota. Ravinteiden huuhtoutumista lisää vielä hakkuualueen muokkaus. Ilman rantavyöhykkeen puiden ja muun kasvillisuuden elinvoimaista juuristoa valuisivat ravinteet paljon herkemmin rehevöittämään vesistöä. Nämä rantapuut saa laskea mukaan säästöpuukiintiöön.

Säästöpuiden uusi uhka   
Tosi arvokkaita säästöpuita hakepuupinossa.
 Lämpöarvokaan ei liene kovin hyvä.


Säästöpuita on yleensä jätetty ihan hyvin hakkuiden yhteydessä. Myöhemmin niitä tosin on viety pois tietämättömyyden takia. Uusin uhka on tullut hakepuun talteenoton mukana. Kun taimikko saavuttaa sellaisen rankapuuvaiheen, että se kannattaa raivata hyvään kasvuasentoon korjaamalla hakepuuksi kelpaavaa pienpuuta, on tapahtunut jopa metsänhoitoyhdistysten toimesta, että samalla säästöpuitakin on otettu haketettavaksi. Se sertifiointimääräys ei näytä olevan yleisessä tiedossa, että säästöpuut tulee jättää hakkuualoille pysyvästi. 

Vielä paljon enemmän kuin hakkuualoilla ja taimikoissa, metsäluonto tarvitsee säästöpuita sitten, kun paikalla kasvaa jo uusi metsä. Lahovikaisiin puihin nakuttavat tikat ja tiaiset pesä- ja yöpymiskolojaan ja sen jälkeen samoissa koloissa pesii muita kolopesijöitä. Jollei metsässä ole pesäkoloja varten sopivan lahoja pystypuita - eikä sellaisia nuoressa metsässä ole, jollei sinne ole jätetty säästöpuita -, ei siellä voi pesiä koloista riippuvaisia lintuja ja nisäkkäitä. Myös haukat ovat valmiita pesimään nuoressakin metsässä, jos sieltä löytyy pesän alustaksi kyllin vankkaoksaisia puita, jollaisia voivat olla vain edellisten puusukupolvien säästetyt puuyksilöt. 

Linnunpöntöt korvaavat kolopuita talojen lähellä, mutta syvällä metsissä pönttöjä ei ole koskaan tarpeeksi. Se kuinka paljon laajoissa metsissämme kykenee vaikkapa tiaisia pesimään, riippuu suuresti kolopuiden runsaudesta. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten paljon tiaisia on talvisin lintulaudoilla meitä ilahduttamassa. 

Kun halutaan estää suurista lahopuista riippuvaisten ötököiden ja kääpien kuoleminen sukupuuttoon, on tärkeää, että niille on jatkuvasti tarjolla eri puulajiemme eri lahoamisasteessa olevia säästöpuita yli koko pitkän taimikkovaiheen ja nuoren metsän vaiheen. Vasta sen jälkeen puusto on niin vankkaa, että voi syntyä uutta järeää lahopuuta.
Moni säästöpuista ehtii kuitenkin kaatua ja lahota ennen kuin paikalla on uusi varttunut metsä. Se on tarkoituskin, että näin tapahtuu osalle säästöpuista. Eri aikoina kaatuneet puut tarjoavat jatkuvasti elinpaikan lahon puun ötököille ja sienille, jotka muutoin katoaisivat metsistämme sukupuuttoon. Siksi metsänomistajien saama sertifioinnin todistus muistuttaa, että kaatuneitakaan säästöpuita ei saa hakea metsästä pois (ainoa ohjeen alleviivattu kohta) – ei edes omaan käyttöön polttopuuksi. 


Hyvän metsänhoidon sertifikaatti 


Valtaosa suomalaisista metsätiloista on liittynyt ryhmäsertifiointina PECF-järjestelmään. Metsänomistajat ovat saaneet siitä todistuksen postitse. Liittyminen tapahtui siten, että kaikki metsänomistajat saivat liittymistiedon. Heidät automaattisesti hyväksyttiin sertifikaatin piiriin, jollei metsänomistaja erikseen ilmoittanut kieltäytyvänsä. Tietääkseni ani harva jäi ulkopuolelle.

Metsätalouden sertifikaatilla on suuri kansantaloudellinenkin merkitys. Nimittäin sen avulla suomalaisen metsäteollisuuden tuotteet menestyvät kansainvälisessä kilpailussa, jossa eettisillä valinnoilla on vuosi vuodelta aina vain suurempi merkitys.

"Vaatimukset PEFC-sertifioinnissa kohdistuvat muun muassa metsien monimuotoisuuden turvaamiseen, metsien terveyden ja kasvun ylläpitoon sekä virkistyskäyttöön. Lisäksi PEFC-sertifioinnissa asetetaan vaatimuksia sertifioidun puuraaka-aineen ja puutuotteiden seurannalle toimitusketjuissa. Puutavaran seurantaa koskevilla vaatimuksilla taataan, että puuraaka-aine on peräisin sertifioiduista metsistä.

Sertifikaatin myöntäminen edellyttää riippumattoman ja ammattitaitoisen tahon tarkastuksen ja varmistuksen siitä, että metsien hoito ja puutavaran alkuperän seuranta noudattavat PEFC:n kansainvälisiä vaatimuksia"(sitaatti PEFC Suomi-sivuilta).






Sertifioinnin säästöpuita koskevat viralliset ohjeet


Vuonna 2016 käyttöön otettavat metsänhoidon PEFC-standardit:


PEFC FI 1002:2014 - PEFC-metsäsertifoinnin kriteerit




Kriteeri 14: Säästö- ja runkolahopuustoa jätetään metsätalouden
toimenpiteissä

Kriteeri Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kasvatus- ja uudistushakkuukohteille jätetään pysyvästi sekä säästöpuita40) että järeää runkolahopuustoa41).
Indikaattorit Hakkuissa pysyvästi jätettyjen säästö- ja lahopuiden lukumäärä on yhteensä keskimäärin vähintään 10 kappaletta hehtaarilla leimikkotasolla42). Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla.
Määritelmät 40) Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään

- petolintujen pesäpuut
- järeät katajat
- vanhat palokoroiset puut
- aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä
- muodoltaan poikkeuksellisia puuyksilöitä
- jaloja lehtipuita
- kookkaita haapoja
- puumaisia raitoja, tuomia ja pihlajia
- tervaleppiä
- kolopuita.
Edellä lueteltujen ja järeän runkolahopuuston puuttuessa jätetään
säästöpuiksi biologisen monimuotoisuuden kannalta hyödyllisiä,
rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 10 cm paksuja puita, joilla on hyvät
edellytykset kehittyä vanhoiksi puiksi. Säästöpuut jätetään ensisijaisesti ryhmiin ja kriteerissä 10 lueteltujen arvokkaiden elinympäristöjen välittömään läheisyyteen, kriteerin 11tarkoittamien avosoiden reunaan jätetyille suojakaistoille sekä kriteerin 17tarkoittamien vesistöjen ja pienvesien suojakaistoille. Uudistusaloillejätettyjen säästöpuuryhmien maanpinta säilytetään rikkomattomana, eikä niiden alustoja raivata. Säästöpuita ei tule jättää turvallisuusriskin takia tärkeiden rakenteiden, kuten liikenneväylien tai sähkö- ja puhelinlinjojenvälittömään läheisyyteen eikä muinaisjäännösten päälle. Osa säästöpuista voidaan tehdä tekopökkelöiksi. Kriteerissä 11 ja 17 tarkoitetuille suojakaistoille jätetyt puut sisältyvät säästöpuuston määrään, kun ne täyttävät säästöpuustolle asetetun läpimittavaatimuksen.
41) Runkolahopuustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm
paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita.
Lahopuulla ei tarkoiteta taloudellista käyttötarkoitusta varten pystyyn
kuivatettuja keloja eikä kuollutta havupuustoa silloin, kun sen korjaamatta
jättäminen olisi vastoin lakia metsätuhojen torjunnasta (1087/2013).
42) Leimikolla tarkoitetaan puunkorjuuta varten rajattua tai merkittyä saman
metsänomistajan omistamaa metsäaluetta, joka voi koostua useista erillisistä
ja eri tavoin sekä eri aikaan hakattavista metsikkökuvioista.



Kriteeri 17: Vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa
huolehditaan vesiensuojelusta
Kriteeri Vesistöjen46) ja lähteiden varteen jätetään kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus.
Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään.
Suojakaistalla ei tehdä
- maanmuokkausta
- lannoitusta
- kantojen korjuuta
- pensaskerroksen kasvillisuuden raivausta47)
- kemiallista torjuntaa kasvinsuojeluaineilla48).
Suojakaistalta voidaan poimia muuta puustoa kuin kriteerissä 14 mainittuja
säästö- ja lahopuita siten, että kaistalla olevaa pensaskerrosta ja pienikokoista33)
puustoa säilytetään.
Indikaattorit Käsittelyalueella49) suojakaista on säilynyt kriteerin edellyttämällä tavalla silloin, kun seurannan perusteella21) suojakaistan pituudesta yli 90 prosentilla maanpinta on pysynyt rikkoutumattomana ja kasvillisuudessa on säilynyt kerroksellisuutta. Suojakaistan leveys on rannan kasvillisuus ja maaston muoto huomioon ottaen vähintään 5–10 metriä.
Määritelmät 46) Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. 47) Maisemallisista tai luonnonhoidollisista syistä, voidaan raivata
pensaskerrosta tai pienikokoista puustoa vesistöjen rannoilla.
48) Kasvinsuojeluaineella tarkoitetaan lain kasvinsuojeluaineista 1563/2011 ja
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2009
määritelmän mukaista kasvinsuojeluainetta.
49) Käsittelyalue on yhdestä tai useammasta metsikkökuviosta koostuva
kokonaisuus tai kartalle rajattu alue, jolla tehdään samantyyppisiä hakkuu tai
muita metsänhoitotoimenpiteitä pääasiassa koko alueella.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti